Antti Taivalkangas

Yksi henkilö, kaksi ammattia. Tarvitset sitten rakennesuunnittelua tai vaatturipalveluita, niin olet tullut oikeaan osoitteeseen.

Rakennesuunnittelu

Rakennusalan kokemusta minulla on pitkälti yli kymmenen vuoden ajalta ja olen ehtinyt toimia erilaisissa tehtävissä niin työmaalla, betonielementtien valmistuksessa kuin teräs-villa-sandwichin tuotannossa ennen kuin siirtyi korjausrakennussuunnitteluun. Olen ollut mukana miltei parissa sadassa erilaisessa suunnittelu- ja konsultointiprojektissa niin suunnittelijana kuin projektipäällikkönä, mm laajoja peruskorjaushankkeita HEKA:lle.

Pientalosuunnittelua olen tehnyt erityisesti kohteisiin, joissa on jotain tavanomaisesta poikkeavaa. Näitä ovat esimerkiksi eri materiaalien yhdistäminen samassa talossa (hirsi, valuharkko) tai isot ulokkeet terasseina ja parvekkeina. Erikoisosaamistani on betonirakenteiden ja kennotiiliharkkojen (Poroton) suunnittelusta.

Pystyn tarjoamaan rakennusteknisiä palveluita laajalti niin korjaamisen kuin uudisrakentamisen osalta. Pienemmissä hankkeissa pystyn lisäksi hoitamaan lupa-asiat ja toimimaan pääsuunnittelijana. Minulta löytyy laaja verkosto ja kauttani hankkeisiin on mahdollista saada myös muita suunnittelualoja (ARK, LVI).

Vaatturipalvelut

Olen aina nauttinut käsitöistä ja asioiden luomisesta. Ompelun pariin eksyin yli viisitoista vuotta sitten ja se jäi intohimoiseksi harrastukseksi. Kunnianhimo kasvoi vuosien saatossa ja lähdin alaa opiskelemaan valmistuen vuonna 2020 vaatturiksi. Vuosien aikana olen ehtinyt tehdä useita vaatteita, niin juhlaan kuin arkeen ja olla puvustamassa opiskelijateatterissa useassa projektissa.

Perinteisen vaatturityön ohella olen opiskellut myös mittatilausompelua ja laajasti vaatteiden kaavoittamista. Insinöörityö myös tukee kaavoitustöitä.

Vaatturipalveluiden ajatuksena minulla on tarjota laadukkaita, eettisiä ja ekologisia vaatteita. Vaatteita, joista muodostuu asiakkaalle lempivaatteita, niitä jotka eivät jää kaapin pohjalle pölyttymään.

Oli kyseessä sitten rakenteet tai vaatetus, ota yhteyttä ja etsitään sinulle yhdessä sopivat ratkaisut.